Niska-hartiaseudun fysioterapia

Niskassa on paljon rakenteita, jotka voivat olla kivun lähteenä.

Hitaasti kehittyvät niskakivut ovat kuitenkin pääasiallisesti hyväennusteisia, lihasperäisiä kipuja, joiden taustalla on alueen lihasten heikkoutta ja kireyttä. Stressi, näyttöpäätetyö ja vaativat työasennot lisäävät päätä kannattelevien lihasten jännitystä, mikä voi aiheuttaa niskaan jäykkyyden tunnetta, kipuja ja liikerajoituksia.

Jännitysniska on yleisimpiä niskavaivoja

Yksi yleisimmistä niskavaivoista on tension neck ns. jännitysniska, jonka aiheuttaja on yleensä pitkään jatkunut, toistuva staattinen jännitys – esimerkiksi huono työergonomia. Jännitysniskan oireita ovat jäykkyyden tunne niskassa, niskakipu ja päänsärky. Myös hartioissa ja lapojen alueella voi esiintyä jomottavaa särkyä ja sormissa voi tuntua puutumisoireita.

Fysioterapiasta apua niskakipuihin

Niskakipua voidaan yleensä hetkellisesti lievittää venytyksillä ja liikunnalla, mutta ilman säännöllistä harjoittelua vaiva uusiutuu helposti. Niska-hartiaseudun fysioterapiassa vaivan syy selvitetään haastattelun ja fysioterapeuttisen tutkimuksen avulla. Ennen hoitomuodon valintaa fysioterapeutti tutkii kaularangan toiminnan, pehmytosien jännittyneisyyden sekä ryhdin ja arvioi työ- ja nukkumisergonomiasi.

Yksilöllistä hoitoa niskavaivoihin

Niska-hartiaseudun fysioterapiassa hoitona voidaan käyttää lihaksia vahvistavia ja rentouttavia harjoitteita, verenkiertoa ja aineenvaihduntaa lisääviä manuaalisia hoitoja, akupunktiota, nivelten mobilisointia ja näiden hoitomuotojen yhdistelmiä. Fysioterapian tavoitteena on poistaa liikerajoitukset, lievittää kipua ja ennaltaehkäistä vaivan uusiutuminen lihasvoimaa ja liikkuvuutta lisäävillä harjoitteilla.

Ota yhteyttä ja varaa aikasi

Kärsitkö kipeistä niskoista tai hartioista? Niska-hartiaseudun fysioterapiasta saattaisi olla apua. Varaa aika Laukaan Fysioterapian vastaanotolle. Fysioterapeuttimme tutkii ja selvittää vaivan syyn sekä suunnittelee sopivan hoitokokonaisuuden. Vastaanottomme sijaitsee aivan Laukaan keskustassa. Voit varata ajan netistä silloin, kun sinulle sopii. Tervetuloa!

Ota yhteyttä >

Suosittele meitä